Archives

Tagged ‘vapaapainoharjoittelu‘

Reykjavik International Games 2016

Jokainen, joka on minun juttujani lukenut, tietää, että en ole viime aikoina ollut tyytyväinen kisamenestykseeni. Kehitystä on salilla tapahtunut, mutta jotenkin en ole saanut sitä itsestäni kisoissa irti. Ja nyt vihdoinkin Reykjavikissä tammikuussa 2016 oli sen aika!

Read more →

Paljonko rautaa tankoon?

Eräs valmennettavani pyysi minua kirjoittamaan siitä, millaisella painolla ihmisten tulisi treenata. Hän katseli kauhuissaan salilla ihmisiä, jotka tekivät isoilla painoilla liikkeitä aivan väärin – huonolla tekniikalla ja pienellä liikeradalla. Eikä hän varmasti ole ainoa – olemme kaikki nähneet näitä tapauksia aivan varmasti!

Read more →

Treenipäiväkirja 21-28.8.2015

Kirjoitin kerran aikaisemminkin omista treeneistäni, mutta ajattelin tehdä sen nyt uudestaan, sillä kukapa ei haluaisi tietää, miten minä treenaan! No ei sentään, vitsi vitsi, mutta mielestäni valmentajassa on tärkeää, että hän itse myös treenaa ja on kartalla opettamistaan asioista. Ja tietysti siitä, miten valmentaja itse treenaa ja missä hänen intohimonsa on, näkee, meneekö intressit yhtään yhteen. Asiakkaita treenautan tietysti heidän tavoitteidensa ja lähtötasonsa mukaan, mutta suunta on silti näkyvissä.

Read more →

Voimanoston tason 1 valmentajakoulutus

Koulutusrintamalla on pitänyt kiirettä! Halu oppia ja kehittyä on kova. Syksyllä suoritin Martin Rooneyn Training for Warriors -koulutuksen ja Heavy Events Trainer -koulutuksen, nyt keväällä oli oman lajini vuoro. Kaksi viikonloppua Vierumäellä Suomen painonnostoliiton ja Suomen voimanostoliiton järjestämällä kurssilla tekivät minusta Voimanoston tason 1 valmentajan.

Read more →

Harjoituspäiväkirja 16-20.2.2015

Luin jokin aika sitten Johannan blogista, kuinka urheilijoiden blogeissa ei yleensä kerrota urheilijan treeneistä. Johanna mietti syytä tähän ja aikoi itse pitää harjoituspäiväkirjaa seuraavan yhdeksän viikon syklin aikana. Itse en ohjelmaani laita julkiseksi ihan valmentajan pyynnöstä, sillä hän on laittanut sen tekemiseen satoja tunteja eikä ymmärrettävästi halua sitä jakoon. Eikä se tietenkään sellaisenaan kaikille toimisikaan, ohjelma on räätälöity juuri minulle ja tehdään viikko kerrallaan sen mukaan, miten edellinen viikko on mennyt. Mutta Johannan innoittamana ajattelin kertoa kuitenkin treeneistäni 16-20.2.

Read more →

Apua ne tuijottaa mua!

KAIKKI TUIJOTTAA MUA… VAI TUIJOTTAAKO?

Koska uusi vuosi on tullut ja uudet ihmiset löytävät tiensä salille, ajattelin kirjoittaa aiheesta, johon olen muutamaan kertaan törmännyt nettifoorumeilla ja joka luultavasti vasta-alkajia mietityttää. Nimittäin siitä, että naiset eivät kehtaa mennä salille. Tai tehdä siellä ainakaan mitään muuta kuin laitteissa istumista, sillä “kaikki tuijottavat”. Pelätään itsensä nolaamista. Ja miksei se nyt miehiäkin koskisi, mutta usein miehet eivät joko välitä siitä, mitä muut ajattelevat, tai tulevat muuten vain itsevarmemmin salille. Onhan se vapaapainoalue kuitenkin selvästi miehisempää aluetta ja siellä käydään usein kavereiden kanssa.

Read more →

Miten ihmeessä innostuin voimanostosta

Voimanoston mainitseminen saa aina aikaan kysymyksiä. Sen “mikä ihmeen voimanosto” kysymyksen lisäksi suosituin taitaa olla, että miten ihmeessä yli 30-vuotias kahden lapsen äiti on siitä innostunut!? Nainen, äiti, keski-ikä, voima… Ei ihan ensimmäinen mielleyhtymä! Varsinkaan, kun  kävin ennen zumbassa ja pumpissa ja stepissä ja kerroin kaikille, että salilla on NIIN tylsää. Minun olisi ajateltu ennemmin harrastavan triathlonia kuin maksimivoimaa. Näytin enemmän juoksijalta kuin nostajalta.

Read more →