Archives

Tagged ‘Voimanosto‘

Huoltajan tehtävät kisoissa

Minulta on muutamaan kertaan kysytty, mitä huoltaja tekee kisoissa, ja siihen voisi oikeastaan vastata, että kaiken paitsi nostot. Nostajan tehtävä kisoissa on vain ja ainoastaan nostaa, huoltaja tekee lopun. Tai tämä on ainakin ideaali, johon itse aina pyrin ja johon haluan valmistaa muutkin, jotka huoltajaneuvoja minulta kyselevät. Monet ovat usein huonoja olemaan passattavana, mutta kisapäivänä saa ja pitää olla.

Read more →

Reykjavik International Games 2016

Jokainen, joka on minun juttujani lukenut, tietää, että en ole viime aikoina ollut tyytyväinen kisamenestykseeni. Kehitystä on salilla tapahtunut, mutta jotenkin en ole saanut sitä itsestäni kisoissa irti. Ja nyt vihdoinkin Reykjavikissä tammikuussa 2016 oli sen aika!

Read more →

Mitä kisoihin tarvitsee mukaan?

Pakkailin viikonloppuna aluemestaruuskisoihin laukkua ja muistelin, kuinka hämmentävää se ihan ensimmäisissä kisoissa oli… Mitä ihmettä kisoihin tarvii mukaan? Joten ajattelin ottaa muutaman kuvan oman kisalaukkuni sisällöstä.

Read more →

Helsingin aluemestaruuskisat 2015

Lauantaina 10.10. olin nostamassa kolmatta kertaa Helsingin aluemestaruuskisoissa Kontulan kuntokellarissa. Mestaruutta lähdin puolustamaan ja viime vuonnahan olin myös paras naisnostaja, mutta tällä kertaa hävisin seurakaverilleni Leenalle. Hän oli myös kisojen paras naisnostaja, minä tulin Wilkseissä sitten heti toisena.

Read more →

Paljonko pitää nostaa, jotta voi kisata?

Aika usein salilla tulee kanssatreenaajien kanssa puhetta kisaamisesta voimanostossa ja melkein yhtä usein kuulen jonkin version tästä: ”Kyllä mä oon miettinyt ja kyllä mua tosi paljon kiinnostais, mutta en mä nosta vielä tarpeeksi.” Kuinka paljon sitten pitää nostaa, jotta voi kisata? No takapuoli ylös sohvalta.

Read more →

Treenipäiväkirja 21-28.8.2015

Kirjoitin kerran aikaisemminkin omista treeneistäni, mutta ajattelin tehdä sen nyt uudestaan, sillä kukapa ei haluaisi tietää, miten minä treenaan! No ei sentään, vitsi vitsi, mutta mielestäni valmentajassa on tärkeää, että hän itse myös treenaa ja on kartalla opettamistaan asioista. Ja tietysti siitä, miten valmentaja itse treenaa ja missä hänen intohimonsa on, näkee, meneekö intressit yhtään yhteen. Asiakkaita treenautan tietysti heidän tavoitteidensa ja lähtötasonsa mukaan, mutta suunta on silti näkyvissä.

Read more →

Pääkaupunkiottelu 2015

Jokavuotinen pääkaupunkiottelu Helsingin, Tallinnan ja Tukholman joukkueiden välillä järjestettiin tänä vuonna Helsingissä. Vaikka voimanosto onkin yksilölaji, niin tässä kisassa ei yksilövoittajia ole vaan joukkueen jäsenien Wilks-pisteet lasketaan yhteen, ja eniten pisteitä saanut joukkue voittaa. Joukkueet muodostuvat viidestä mies- ja kahdesta naisnostajasta, ja itse pääsin nyt toista kertaa edustamaan Helsinkiä. En tiedä millä periaatteella muut kaupungit muodostavat joukkueensa, mutta Helsingin joukkueeseen valitaan parhaat (ja halukkaat) nostajat syksyisistä Helsingin aluemestaruuskisoista.

Read more →

Voimanoston tason 1 valmentajakoulutus

Koulutusrintamalla on pitänyt kiirettä! Halu oppia ja kehittyä on kova. Syksyllä suoritin Martin Rooneyn Training for Warriors -koulutuksen ja Heavy Events Trainer -koulutuksen, nyt keväällä oli oman lajini vuoro. Kaksi viikonloppua Vierumäellä Suomen painonnostoliiton ja Suomen voimanostoliiton järjestämällä kurssilla tekivät minusta Voimanoston tason 1 valmentajan.

Read more →

Harjoituspäiväkirja 16-20.2.2015

Luin jokin aika sitten Johannan blogista, kuinka urheilijoiden blogeissa ei yleensä kerrota urheilijan treeneistä. Johanna mietti syytä tähän ja aikoi itse pitää harjoituspäiväkirjaa seuraavan yhdeksän viikon syklin aikana. Itse en ohjelmaani laita julkiseksi ihan valmentajan pyynnöstä, sillä hän on laittanut sen tekemiseen satoja tunteja eikä ymmärrettävästi halua sitä jakoon. Eikä se tietenkään sellaisenaan kaikille toimisikaan, ohjelma on räätälöity juuri minulle ja tehdään viikko kerrallaan sen mukaan, miten edellinen viikko on mennyt. Mutta Johannan innoittamana ajattelin kertoa kuitenkin treeneistäni 16-20.2.

Read more →

SM-kisat 2015

Klassisen voimanoston SM-kisat vuodelta 2015 ovat nyt sitten ohi. Olo oli kisojen jälkeen jokseenkin tyhjä, kuten minulla yleensäkin, kun jokin kovasti odotettu tapahtuma on ohi. Monien kisojen jälkeen olo on ollut myös voitonriemuinen (ei välttämättä mitalin vuoksi vaan sen vuoksi, että pystyi ylittämään itsensä), mutta tällä kertaa se olo jäi itseltä osittain saavuttamatta. Sain kyllä 5 kg:n ennätyksen maastavedon kisaennätykseen (saliennätykseen +2,5 kg) ja yhteistulokseen samoin 5 kg:n ennätyksen, mistä olin hyvinkin iloinen! Olin omassa painoluokassani viides, vaikka ei sillä sijoituksella ole minulle niinkään väliä. En vain kokenut antaneeni parastani ja se harmitti. Sijoitushan ei siis olisi luultavasti parantunut, vaikka olisinkin saanut itsestäni kaiken irti.

Read more →