Blog

Heavy Events Trainer Education

Muutaman kertaan olenkin postaillut Heavy Events Trainer -kurssista, jolle osallistuin syksyllä 2014. Koulutuksen tarkoituksena oli syventää tietoa voimailulajien harjoittelusta ja valmentamisesta ja saada sinne omaan työkalupakkiin lisää työkaluja eri harjoitustapojen kautta. Ja jotta asioita joutuisi ihan oikeasti miettimään ja työstämään henkilökohtaisellakin tasolla, meillä oli kurssin alussa kuntotestit, joiden pohjalta asetettiin tavoitteet, jotka tuli viidessä kuukaudessa saavuttaa. Eli jouduimme rakentamaan itsellemme ohjelmaa ja muokkaamaan sitä tarvittaessa.

Ensimmäisellä kerralla elokuussa tosiaan pidimme kuntotestit ja minun tulokseni olivat ylöstyöntö akselilla (rinnalleveto ja työntö pään päälle paksulla tangolla, jossa ei ole laakereita) 45 kg, maastaveto 130 kg, roikkuminen 1 min 26 s, lankku 1 min 35 s ja säkin kantaminen 77 m. Eli kyllähän näistä selvästi näki, mikä on minun ns. leipälajini…

Katja roikkuu

Roikkumistesti, kuva Heavy Events

 

Nämä mahdollisimman kauan/ pitkälle -hommat vaativat kestävyyttä, jota tulee treenattua lähinnä peruskuntokaudelle eli muutama viikko aina kisojen jälkeen. Ja ne on niin tylsiä, että into meinaa loppua  kesken :D Työntö puolestaan onnistuu huomattavasti paremmin suoraan eteen kuin ylöspäin, sitä liikerataa on tullut harjoiteltua… Ja kyykkyä ei minun harmikseni testattu ollenkaan. Tavoitteiksi tuli työntöön 55 kg, maastavetoon 140 kg, roikkumiseen 2 min 30 s, lankkuun 4 min ja säkinkantoon 120 m. Eli oma lajini kyllä huomioitiin tässä: työntö tukisi yläkropan voimaa, roikkuminen parantaisi otevoimaa ja lankku vahvistaisi keskivartaloa.

Muina kurssipäivinä pääsimme sitten tutustumaan eri voimailulajien maailmaan. Minulle tutuin ja rakkain laji oli tietysti voimanosto, jota meille opetti Suomen voimanostoliiton sihteeri Jari Rantapelkonen. Sinänsä tämä päivä ei tuonut minulle mitään uutta, aika hyvä tuntuma lajiin jo on, mutta onhan se aina mahtavaa päästä nostamaan ja saada alan asiantuntijan mielipiteitä nostoista! Varsinkin, kun oma valmentaja on rapakon takana eikä videoiden kautta välity kaikki ihan samalla tavalla kuitenkaan. Ja sain kerrankin tehdä penkkipunnerrusta ihan merkeistä eli joku antoi minulle “start”, “press” ja “rack” komennot kuten kisoissakin tehdään.

Katja penkkaa

Penkkipunnerrusta Jari Rantapelkosen kanssa, kuva Heavy Events

 

Heavy Eventsin omistajan Jyrki Rantasen kanssa pureuduimme otevoiman ja Highland gamesien maailmaan. Kokeilimme mm. kiventyöntöä ja moukarinheittoa. Täytyy kyllä sanoa, että nämä koordinaatiota vaativat jutut eivät ole minua varten… Askeleet menevät sekaisin ja suuntakin on usein väärä ;) Mutta hauskaa oli ja kyllä esim. moukarinpyöritys toisi paljon omaan treeniin ja keskivartaloon, jos sitä jossain voisi tehdä.

Katja pyörittää moukaria

Moukarinheittoa, kuva Heavy Events

 

Jyrkin lisäksi Maailman Vahvin Mies Janne Virtanen oli mukana voimamieslajipäivässä ja pääsimme nostelemaan kiviä, pyörittämään traktorinrengasta ja kantelemaan erilaisia esineitä, mm. kokeilemaan farmarikävelyä ja merimieskävelyä. Farmarikävelyä (kävellään painot käsissä) teen itsekin lähes viikoittain treeneissä otevoiman ja kunnonkohotuksen vuoksi. Ja tokihan se keskivartalostakin vaatii pitoa! Merimieskävelyä (kävellään pitäen harteilla tankoa, josta roikkuu painot) tekisin myös mielellään useamminkin, niin ei painaisi se kyykkytanko selässä niin paljoa…

Opettelemassa tekniikoita

Kahvakuulan alkeita Ari Kaikkosen kanssa, kuva Heavy Events

 

Kahvakuulaurheiluja ja -valmentaja Ari Kaikkonen johdatti meidät kahvakuulaurheilun (girevoy sport) pariin. Lajissa kilpaillaan nostamalla yhtä tai kahta kuulaa mahdollisimman monta kertaa 10 minuutin aikana. Nostot ovat työntö ja tempaus sekä rinnalleveto-työntö. Työntöä ja tempausta pääsimme opettelemaan myös tangolla painonnostopäivänä painonnostovalmentaja Sanna Savolaisen kanssa. Oli mukavaa päästä syventämään molempien lajien tietämystä, mutta kyllä tosiaan huomaa, että niitä on tullut vähemmän tehtyä! Vaikka rinnallevetoa teen omissakin treeneissä ja sitä on tullut aiemminkin opeteltua… Niin moniuloitteinen liike se kuitenkin on, että varsinkin kun yrittää tehdä sen vauhdilla, tulee itsellekin se olo, mistä asiakkaat usein sanovat, että “kyllähän mä tiiän, miten tän pitäis teoriassa mennä!” ;)

Kahvakuulatekniikat haltuun

Keskittymässä kieli keskellä suuta ja tottelematon käsi sidottuna lähellä vartaloa, kuva Heavy Events

 

Ja miten niissä kuntotesteissä kävi…? Pääsinkö tavoitteisiin? Siinä, mikä oli minulle tärkeää, pääsin. Vedin 140 kg maasta. Salilla olin myös sen 2 min 30 s roikkunut, mutta se oli teipatulla tangolla ja testissä tanko oli hyvin liukasta sorttia. Eli jäin tavoitteesta jonkin verran, mutta olin tulokseen tyytyväinen! Lankussa pääsin 2 min 22 s eli kaukana tavoitteesta, mutta sitä osasin odottaakin… Lankku on jotenkin äärimmäisen vaikea liike minulle! Omaa lajiani ajatellen tulokset olivat molemmissa kuitenkin hyvät: tanko ei karkaa näpeistä ja koska mikään nostoista ei kestä monia minuutteja, lankun aikakin oli ihan jees. 

Työntö puolestaan ei parantunut kuin 2,5 kg eikä säkinkantokaan juurikaan. Jos otetaan huomioon, että kurssin aikana oli kahdet kisat ja vielä sen verran lähekkäin, että peruskuntokausi jätettiin välissä tekemättä, niin eipä siihen säkinkantoon parannusta ollut tiedossakaan. Jalat olisivat jaksaneet, mutta henki loppui. Työntö pysyi samoin apuliikkeenä ja painopiste siellä minun omassa lajissa eli penkissä. Toki tein työntöä kuten muitakin testien liikkeitä, mutta muokkasin ohjelmaani valmentajan kanssa aika vähän ja kurssin tavoitteet vaikuttivat tosiaan lähinnä apuliikkeiden valintaan.

Olen tyytyväinen kurssiin ja sain työkalupakkiini lisää! Aika pintaraapaisuksihan se vielä jäi, kun jokaiselle lajille oli varattu vain yksi kerta, mutta tästä on hyvä taas jatkaa. Voimailulajit ovat kaikki lähellä sydäntäni ja haluan oppia muistakin lajeista lisää, vaikka niistä osaa onkin vaikea toteuttaa peruskuntosaleilla (eli käytännön asiakastyössä). Tässä vielä se veto, joka merkitsi minulle kyllä ihan älyttömästi! Enkat on ihan parhaita!! :)

 

 

Leave Reply