Vuosi 2015

Tykkään aina vuoden lopussa pysähtyä hetkeksi miettimään, millainen vuosi on ollut takana. Mitä tapahtui, mitä tavoitteita saavutin, mitä en saavuttanut, mitä voisin tehdä toisin… Reflektointia. Olenhan alkuperäiseltä koulutukseltani Sosionomi ja reflektoinut kaikkea mahdollista monta vuotta… Terveiset vaan silloiselle Stadialle ja sen opettajille.

Kisoja vuoteen mahtui kolmet: tammikuussa SM-kisat, huhtikuussa Pääkaupunkiottelu ja lokakuussa Aluemestaruuskisat.

Onnistuneet ja epäonnistuneet nostot

Vuoden 2015 kilpailujen nostot ja nostoyritykset


Yhteistulos oli SM-kisoissa 307,5 kg ja Aluemestaruuskisoissa 317,5 kg eli parannusta tuli 10 kg. Kyykkyyn tuli lisää 5 kg, penkkiin 2,5 kg ja maastavetoon 2,5 kg. Salinostoissa näistä jäätiin vielä, mutta harvoinpa minulla kisoissa nousee mitään ennätyksiä. Tavoitteeni vuodelle oli saada painoluokkani EM-kisaraja (315 kg) rikki ja sen saavutin. EM-kisoihinhan minulla ei vielä ole asiaa, sillä sen verran kovia nostajia Suomesta löytyy, mutta tulosraja tuli kuitenkin.

 

Aluemestaruuskisojen parhaaat nostot lokakuulta

Tyytyväinen en tietenkään ole. Siihenhän se kehitys loppuu, kun on tyytyväinen saavutuksiinsa. Kehitystä tuli, mutta ei omasta mielestäni tarpeeksi. Suuria ennätyksiä ei tänä vuonna noussut, mutta tiedän kyllä oman keskitasoni nousseen. 3 toiston ennätyksiä on tullut joka nostossa ja suuremmat raudat nousevat säännöllisesti. Esimerkiksi kyykyssä 117,5 kg nousi ennen hyvänä päivänä, nyt se alkaa nousemaan jatkuvasti (paitsi kisoissa… mikä ketuttaa). Omien nostojen puolesta lähden siis vuoteen 2016 nälkäisenä murtamaan patoa!

 

Vuoden paras kyykky: ainoa kerta, kun 120 kg on noussut… Ja kevyempi kuin useimmat 117,5 kg:n kyykyt.

Ja kuten päivityksissäni Facebookin puolella on varmasti käynyt selväksi, tein ison päätöksen seura-asioissa. Siirryin Helsingin Tarmolta edustamaan Helsingin Atleettiklubia. Odotan innolla tulevia vuosia HAK:in riveissä! Yhteishenki seurassa on mahtava, saamme pitkän hiljaiselon jälkeen kilpailevan voimanostojoukkueen HAK:ille ja pääsen kehittämään tätä minulle niin rakasta lajia.

 

 

Niin ja kävinhän minä myös hyvin kaukana omasta mukavuusalueestani ja kävin kilpailemassa Timanttityttö-kilpailussa… Toistoja aika vastaan ja poseerausta topissa ja shortseissa – kaikkea sitä tuleekin kokeiltua! Mutta hauskaa oli ja ylitin itseni monellakin tapaa!

 

Työntö kisoissa

Timanttityttö-kisat

 

Ammatillisessa mielessä vuodessa tapahtui paljon. Kouluttauduin lisää ja sain niin Heavy Events Trainer kuin Suomen Voimanostoliiton Tason 1 valmentajan pätevyydet. Lopetin myös työni Sats Elixian PT:nä ja aloin valmentaa omalla toiminimellä. Voimavalmentajaksihan olen aina halunnut ja tämä oli suuri unelmien täyttymys! Saan tehdä sitä, mitä rakastan, ja täysin omalla tavallani.

 

Kurssitodistus

Voimanostovalmentaja virallisesti!

 

Valmennettavilla on myös ollut hyvä vuosi. Jokainen valmennettavani on saavuttanut tänä vuonna henkilökohtaisia ennätyksiä, jokainen on nostanut enemmän rautaa kuin ennen. Pitkäaikaisemmista valmennettavista yksi saavutti pitkäaikaisen haaveen penkata 100 kg ja toinen kisasi ensimmäistä kertaa voimanostokisoissa. Useimmat uudet valmennettavat aloittivat nollasta, oppivat tekniikat ja pystyvät nyt tekemään raskaita voimatreenejä ensimmäistä kertaa elämässään! Ihan jokainen on mennyt mukavuusalueensa ulkopuolelle ja nostanut enemmän kuin mieli olisi tehnyt – olen teistä kaikista hyvin ylpeä!

Ensi vuoden tavoitteista sitten… Omassa nostamisessani haluan saavuttaa painoluokkani MM-tulosrajan (325 kg), vaikka en sinne MM-kisoihin vielä pääsekään. Uusia ennätyksiä jokaiseen nostoon tietysti. Haluan laittaa itseni likoon ja voittaa itseni ensi vuonna myös. Työssäni haluan auttaa valmennettaviani pääsemään omiin tavoitteisiinsa ja heidän mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se on ihan parasta ja valmentajallekin niin palkitsevaa!

Hyvää uutta vuotta siis kaikille, kiitos kuluneesta vuodesta, ja päättäkää ensi vuodelle hyviä asioita (kuten vuosi sitten kirjoitin)!

Leave Reply