Timanttityttö-kilpailu
Lauantaina 22.8. osallistuin Timanttityttö-semifinaaliin pienimuotoisen suostuttelun jälkeen… Kyseessä on siis kisa, jossa on sekä ulkonäkö- (‘shining’) ja että performanssi- (‘toughness’) kierros. Eli ensin arvostellaan kroppaa, sen jälkeen fyysisiä suorituksia.
Yksi syy siihen, että minut piti suostutella mukaan (ja miksi en olisi oma-aloitteisesti keksinyt kisaan lähteä), oli se, että olen aina sanonut, etten mene IKINÄ mukaan MIHINKÄÄN ulkonäkökilpailuun. Haluan keskittyä siihen, mitä kaikkea kroppani pystyy tekemään – en siihen, miltä se näyttää. Haluan olla voimakas, en mahdollisimman rasvaton. Kehonrakennusdieetit eivät ole kaikkia varten, ja voin myöntää ihan avoimesti, että minä lukeudun niihin. Minulla ei pää kestä niitä ja minäkuvani kärsii liikaa. Olen ihan tavallisellakin dieetillä jäänyt mittaamaan omaa arvoani vaa’an näyttämällä numerolla ja kiinnostusta palata siihen mielentilaan ei todellakaan ole.
Mikä sitten sai minut suostumaan? Ehkä jopa syömään sanani? Syitä oli oikeastaan kolme. Ensiksi, kisassa etsiin urheilullista ja luonnollista kroppa – eikä sellaista rasvatonta fitness-kehoa, johon en halua pyrkiä. Liian tiukka kunto tai pullottavat verisuonet olisivat tienneet miinuspisteitä. Tämä on sellainen kehonmalli, johon pyrkimisen takana voin olla. Jota voin suositella kaikille. Terve, urheilullinen, tasapainoinen. Sellainen, jota voi ylläpitää läpi vuoden ja sopii ihan Pertti ja Petra Peruspunttaajallekin. Ei liikaa rasvaa, mutta ei missään nimessä mitään kisakuntorasvaprosenttiakaan. Kun ei olla kehonrakentajia, niin syitä pyrkiä siihen ei ole. Se kunto ei ole heilläkään sellainen, jota ylläpidettäisiin koko ajan.
(Huom. En ole mitenkään vastaan kehonrakennusta yms. bikinifitnestä kilpailulajina, mutta muistetaan, että se on nimenomaan sitä: kilpailulaji. Se ei ole kaikkia varten eikä kaikkien tarvitse niissä kisata vaikka salilla kävisikin.)
Lisäksi haluan olla omalta osaltani edesauttamassa sellaisen ilmapiirin rakentamista, missä naiset ovat tyytyväisiä omaan kehoonsa. Ettei joka ainoaa asiaa hävetä. Ettei voida olla bikineissä, koska ei ole tiukka vatsa tai kun reidet ovat vähän paksut. Yleistettynä ja kärjistettynä esimerkiksi Italiassa kaikki naiset ovat iloisesti bikineissä rannalla, mutta Suomessa tiedän montakin naista, jotka eivät missään nimessä haluaisi näyttäytyä bikineissä. Ihan normaaleja naisia kaikki. Haluan olla tukemassa naisia kantamaan kehonsa iloisesti ja ylpeästi. Totta kai pitää pyrkiä terveeseen kehoon, mutta ei sen tarvitse olla virheetön ja kisakunnossa, jotta sitä ei tarvitsisi hävetä. Kyllä minultakin löytyy löysää ihoa, jenkkakahvaa, sisäreisiä… Mutta entäs sitten!
Toiseksi, ulkonäkökierroksen lisäksi oli se taitokierros. Pelkkä “timmi kroppa” ei takaa urheilullisuutta. Olen vähän sitä mieltä, että pelkät kauniit lihakset ei riitä, jos niillä ei mitään pysty tekemään ;) Tämä oli yksi syy, miksi lähdin mukaan. Kilpailu ei sotinut periaatteitani vastaan vaan siinä ihan oikeasti etsittiin urheilullisuutta. Ei pelkkää ulkokuorta.
Kolmanneksi, kilpailu oli ihan totaalisesti minun mukavuusalueeni ulkopuolella. Ei pelkästään se ulkonäkökierros, jota varten minun piti mm. googlata, että mikä ihme on T-kävely… Niin ulkona olin tällaisista ”mallitouhuista”. Mutta jumppakierros meni sitten ihan yhtä ulos mukavuusalueestani, sillä siinä tehtiin mahdollisimman monta toistoa tietyssä ajassa – ja minä kun treenaan sitä varten, että saan yhden toiston mahdollisimman isolla painolla! Mielestäni jokaisen tulisi käydä oman mukavuusalueensa ulkopuolella säännöllisesti. Levittää sitä aluetta isommaksi. Siinä kasvaa ihmisenä. Enkä ollut pitkään aikaan vieraillut ko. alueen ulkopuolella.
Omalta valmentajalta saadut kehut lämmittävät aina mieltä
Mitä sillä toughness roundilla sitten tehtiin? Ensimmäisenä lajina oli maksimitoistot rinnallevedossa ja työnnössä 80%:lla omasta kehonpainosta 2 minuutissa, ja tämä oli se syy, miksi kävin vaa’alla ahkeraan ennen kisoja… Ei sen ulkonäkökierroksen takia vaan sen takia, että saisin työntöpainoksi 47,5 kg. Laskin, että saisin painaa korkeintaan 59,3 siihen. En tuota ylöstyöntöä treenaa niin paljoa, sillä se ei ole oma kilpalajini, joten ajattelin pystyväni saamaan 47,5 kg:lla pari toistoa. 50 kg:sta en olisi mennyt takuuseen… Ja tämä laji yllättäen sitten onnistui kaikista parhaiten! Sain kuormaksi sen 47,5 kg ja onnistuin saamaan sen pääni päälle viisi kertaa. Toistoennätys siis!
Rinnalleveto ja ylöstyöntö
Toinen laji oli maksimitoistot maastavedossa 120%:lla omasta painosta. Kyseessä oli siis 70kg, joka on vain 50% ykkösmaksimistani, joten lähdin tähän osuuteen rauhallisin mielin. Tämä oli se, minkä osasin. Mutta niin vain kävi, että hävisin kilpakumppanilleni 3:lla toistolla. Minä vedin raudan ylös 30 kertaa, hän 33 kertaa. Ensimmäisen minuutin jälkeen reidet olivat niin hapoilla, että ei mitään rajaa. En ole todellakaan mikään kestävyysurheilija… Ja viimeisistä lajeista eli maksimiajan roikkumisesta ja lankusta ei tarvitse edes puhua, heh. En ole hyvä näissä “niin kauan kuin mahdollista” jutuissa. Lihaskestävyyden lisäksi mielenkiinto ei riitä eikä ne varsinaisesti tue omaa lajianikaan. Yksikään nostoistani ei kestä kovin kauaa eikä arkielämässäkään olla staattisesti vaan sitä kehoa pitää pystyä kannattelemaan liikkuessa. En ole siis näin treenannut paljoa, sillä en ole nähnyt siitä koituvan suurta hyötyä.
Katja ja Katja roikkumassa. Kuva Heavy Events.
Tulin siis kisassa toiseksi häviten voittajalle yhdellä pisteellä. Meitä ei toki ollutkaan kuin se kaksi kilpailijaa :) Tällä olisi irronnut paikka finaaliinkin, mutta sanoin sille “Kiitos, mutta ei kiitos”, vaikka hauskaa kisassa olikin. Kävin voittamassa itseni ja kasvamassa henkisesti – mutta en usko, että finaalissa tapahtuisi juurikaan lisäkasvua. Lisäksi minulla on voimanostokisat muutama viikko ennen finaalia, joten en voi treenata näiden kisojen vaatimalla tavalla. Sen verran minussa on kuitenkin kilpailuhenkeä, että ihan ilman treenaamista en halua osalllistua. Ja se vain on tosi asia, että minun rakkauteni ja intohimoni on voimanosto. Haluan treenata niin, haluan kisata siinä. Maksimivoimassa, en voimakestävyydessä.
Mutta olen sitä mieltä, että Timanttityttö-kisa on todella hyvä asia. Se haastaa näitä nykyisiä fitness-kilpailuja ja kääntää painopistettä mielestäni terveempään suuntaan ns. tavallisten ihmisten osalta. Kiitos siis Jyrkille ja Heavy Eventsille kisasta ja ongelmakohtaan tatrttumisesta! Suosittelen! Ollaan kaikki luonnollisen urheilullisia.