Motivaatiosta

Motivaatio on aihe, joka tuntuu puhuttelevan ihmisiä paljon. Minulta kysytään usein, miten minä jaksan aina mennä sinne salille ja pysyä motivoituneena. Se tahtotila tuntuu olevan usealta hukassa ja minulta pyydetään sen salaisuutta. Kun itselle tulee niin helposti se “ei mua tänään huvita”, “on niin paljon kaikkea muuta tekemistä”, “aivan niinku mun päätä vähän särkis” tai “tänään tulee tosi hyvä sarja tv:stä”.

Tee treenaamisesta rutiinia

Kyllähän siihen motivaation herättämiseen on keinoja ja avaan niitä kohta, mutta ihan ensimmäiseksi: en usko innostukseen, uskon rutiiniin. En usko siihen, että “aina ihan hulluna hotsittaa” vaan siihen, että kalenterissa on ne tietyt ajat, jolloin mennään liikkumaan (oli se oma laji sitten voimanostoa, uintia tai joogaa) ja silloin sinne kanssa mennään. Avainasemassa on siis se, että ne treenit on todellakin suunniteltu sinne kalenteriin, ettei tule huomattua viikon lopulla, että eipä mulla nyt ollutkaan vapaata hetkeä tällä viikolla, ja että niihin suhtaudutaan kuin nyt vaikka töihinmenoon. Ei huvita, ei haittaa. Jos kolme treeniä viikossa on tavoite, niin ne tehdään.

Jos sitten käykin niin, että treeni ei yksinkertaisesti kulje, niin ei se mitään. Tuli kuitenkin tehtyä jotain ja pidettyä tapaa yllä. Kyllä minäkin olen joutunut joskus jättämään treenin kesken, kun aikataulu on ollut liian tiukka. Tai tekemään suunniteltua pienemmillä painoilla, kun ei yksinkertaisesti kulje. Tai lähtemään kotiin, kun mistään ei tule mitään. Omaa kehoa pitää kuunnella. Mutta nämä ovat kuitenkin aika harvinaislaatuisia tapauksia, sillä yleensä fiilis paranee huomattavasti, kun on päässyt alkuun! Niin monet kerrat olen mennyt salille ärsyyntyneenä ja väsyneenä ja tullut huomattavasti parempituulisena takaisin. Ei huvittanut mennä, mutta kyllä kannatti! Ja jos niille “ei huvita”-tekosyille antaa pikkusormen, niin ne vievät helposti koko käden… Ei kai niitä treenejä tule silloin ikinä tehtyä, jos niitä alkaa liikaa miettimään ja arpomaan.

Ajankäyttöongelmiin en mene tässä sen syvemmin, mutta tokihan varsinkin perheelliselle se vaatii oikeasti sovittelemista. Mutta kyllä siitä treenaamisesta on siltikin mahdollisuus tehdä rutiini! Kotiin taas terveisiä – mieheni osallistuu tasavertaisesti lastenhoitoon ja tukee harrastustani täysin. Isovanhemmat ja täti ovat hoitaneet lapsia kisojen aikana, jotta olen saanut mieheni huoltajaksi mukaan. Olen tästä hyvin kiitollinen! Ja sen voin vielä perheellisenä sanoa, että koko perhe voi paremmin, kun äiti voi hyvin. Kun pidän itsestäni huolta, voimme paremmin kuin jos meillä olisi aina putipuhdasta. Tehkää sitä tilaa kalenteriin siis! Ottakaa aikaa, järjestäkää se jotenkin! Vaikka käyttämällä kuntosalin lapsiparkkia (been there, done that, kun olin kotona lasten kanssa).

Kuten yksi ystäväni päivitti Facebookiin aloitettua treenaamisen, että oli sanonut ystävilleen, ettei heillä ole enää niin siistiä kuin ennen, ja ystävät olivat tuumanneet, että kumpaakohan se mies katselee mieluummin, 15 kg laihtunutta rouvaa vai puhdasta kotia? :) (Vaikka itse sanoisinkin mieluummin “onnellista rouvaa vai puhdasta kotia”… Mutta ymmärtänette pointin).

Rakastu lajiin

Mutta miten sitä motivaatiota sitten herätetään? Yksi tärkeimmistä asioista on tietysti se, että löydät lajin, josta oikeasti nautit! Kokeile eri lajeja, kunnes löydät sen. Joku on löytänyt oman intohimonsa pilateksesta, toinen tanssista, kolmas seinäkiipeilystä. Mutta ihan varmaa on, että jos lenkkipolulle lähteminen tuntuu tervanjuonnilta, juoksu ei ole sinulle hyvä laji. Siihen ei löydä silloin motivaatiota kirveelläkään eikä siitä tule rutiini vaan lisästressi. Tai jos käyt salilla vain, jotta pääsisit eroon selluliitista reisissä, niin enpä näe kovin ruusuista loppua sillekään yritykselle. On aivan eri asia mennä kiduttamaan itseään, koska on tyytymätön ulkonäköönsä, kuin mennä tekemään sitä, mitä rakastaa.

Itse rakastan sitä itsensä ylittämistä, kun pystyy aina enempään. Eikä siihen tarvita maksimirautoja, ihan vain se voiman kehittymisen näkeminen riittää. Aiemmin raskas paino onkin nykyään kevyt, Joskus haaveilin, että voisin kyykätä 100 kg, nyt se on minulle sarjapaino. Tai että ensimmäisissä voimanostokisoissani ensimmäinen nostoni penkissä oli 42.5kg ja nykyään se on lämmittelypaino. Kun ajattelen näitä, haluan lisää. Nälkä kasvaa syödessä! Minä saan tästä hyvänolontunteen, joku toinen saa sen jostain muusta. Etsi se, mistä sinä sen saat.

Aseta tavoitteita

Tavoite tuo aina kummasti ryhtiä treeniin. Joku treenaa ihan mielettömästi näyttääkseen hyvältä hääpäivänä tai rantalomalla, toinen treenaa tavoitteenaan maratoni tai triathlon, kolmas haluaa voittaa SM-kultaa. Mutta kun on joku tavoite, joka on tärkeä itselle ja sidottu aikaan, jotain sen saavuttamiseksi on tehtävä. Mieheni on laittanut itseään kuntoon erinäisten rasvaprosenttivetojen kautta. Kilpailut ovatkin mielestäni tähän tarkoitukseen tosi hyviä.

Ja ei, kilpailla ei pidä vasta sitten kun voi voittaa. Tämä on jokin ihmeellinen suomalainen tapa ajatella. Ajatellaan, ettei muka oltaisi vielä tarpeeksi hyvä, jos ei voitaisi heti voittaa kaikkea. Kilpailemistakin pitää harjoitella! Sitä paitsi se on kivaa! Mene voittamaan sinne itsesi, ylittämään edelliset suorituksesi, älä välitä niistä muista kilpailijoista. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti.

Voimanostossa esimerkiksi oman seuran salikisat on loistava tilaisuus aloittaa ja kokeilla. Ja sitten, jos tulosraja vaikka SM-kisoihin menee rikki, niin olet tarpeeksi hyvä kilpailemaan SM-kisoissa. Ja kannattaa aloittaa kilpailemalla ihan siinä painoluokassa, jossa sattuu olemaan. Ei ottaa paineita painonpudotuksesta tai mistään muustakaan. Keskittyä vain siihen nostamiseen.

Ja kun yhdet kilpailut on takana, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja kohti seuraavia…

Hommaa traineri/ valmentaja

Traineri tuo lisämotivaatiota tietysti senkin kautta, että hän osaa auttaa sinua kehittymään eteenpäin ja pitää treenit mielekkäinä. Mutta myös se, että on joku, joka pitää sinua vastuullisena treeneistäsi, on tärkeää motivaation kannalta. Sohvalle on vaikeampi jäädä, jos tiedät jonkun odottavan sinua salille. Jos maksat kyseistä huvista, niin poisjääminen olisi rahan tuhlaamista. Silloin myös se aika tulee varmasti järjestettyä.

Oma valmentajanihan asuu Jenkeissä emmekä ole treenanneet kertaakaan yhdessä (kesäkuussa tilanne korjataan, kun hän saapuu Suomeen MM-kisoihin). Mutta se, että joka maanantaiaamu herätessäni tiedän, että sähköpostissa odottaa viikon ohjelma, on tärkeää. Ohjelmani on excel-taulukko, johon merkitty jokaisen sarjan kohdalle montako toistoa,  millä painolla ja kuinka raskaalta pitäisi tuntua. Joudun merkitsemään näiden viereen montako toistoa todellisuudessa tein, millä painolla ja kuinka raskaalta tuntui, ja lähettämään taulukon viikon lopuksi takaisin. Eli jokainen sarja on tehtävä, sillä ne pitää raportoida. En voi lähettää takaisin tyhjää taulukkoa ja sanoa, että ei mua nyt sattunut huvittaan ne bulgarialaiset kyykyt… En ole kokeillut, mutta luultavasti saisin aika monta punnerrusta, jos niin tekisin ;)

Tosin käytän kyllä itsepetosta niitä tehdessä (enpä tiedä onko inhottavampaa liikettä kuin bulgarialaiset) ja lupaan aina itselleni, että vain yksi sarjaa ja sitten saa luovuttaa. Ja sitten vielä yksi sarja… Ja se viimeinen… Ja mikäs siinä, itselleen valehteluakin voi käyttää, jos se toimii motivaattorina! En kylläkään listaa sitä omaksi kohdakseen, en ole vakuuttunut sen toimivuudesta yleisemmällä tasolla.

Yhteenveto

Nopeana yhteenvetona pääpointit: Etsi laji, jota rakastat. Sitouta itsesi siihen tavoitteiden ja trainerin kautta. Näin voit tehdä treenaamisesta tavan, joka kestää arjen haasteet. Pelkällä innostuksella ei nimittäin pääse kovin pitkälle, vaan se vaatii rutiinin.