Jokainen tarvitsee voimaa
Meillä Suomessa vallitsee kestävyysuskonto, kuten ystäväni asian ilmaisi. Kaikkien pitäisi hiihtää ja juosta, koska ne ovat “sitä oikeaa liikuntaa”. Salilla käyminen on jokseenkin turhaa… Koska aerobinen kunto ja laihtuminen.
Aloitetaan siitä laihtumisesta. Sehän on loppujen lopuksi kiinni ruokavaliosta, mutta jos haluat pudottaa painoa rasvasta etkä lihaksesta, riittävä proteiinin saanti ja voimaharjoittelu on otettava mukaan. Voimaharjoittelu polttaa kaloreita levossakin ja lisääntynyt lihasmassa nostaa peruskulutusta (ei mitenkään hirveästi, mutta kuitenkin). Jos lihaksia ei käytä, kroppamme on turha pitää niistä kiinni, sillä lihasmassa kuluttaa enemmän kuin rasvamassa. Tämän vuoksi elimistöllemme on taloudellisempaa kuluttaa lihasta rasvan sijaan, jos syömme vähemmän kuin kulutamme.
En tarkoita tässä voimaharjoittelulla pelkästään maksimivoimatreeniä eli kyseessä on myös kolmea toistoa pidempien sarjojen tekeminen ;) Vaikka jokainen kyllä hyötyy siitä maksimivoiman kehittämisestä myös… Enkä yritä väittää, että voimaharjoittelu kasvattaisi lihaksia yhtä paljon kehonrakennukseen tähtäävät ohjelmat. Mutta voimatreeni kyllä lisää ja ylläpitää lihasmassaa! Ja olen myös sitä mieltä, että kehonrakentajatkin tarvitsevat voimaa – ihan kuten meistä jokainen, jo arjessa selviytymisen vuoksi.
Tuosta aiemmin mainitsemastani yleisestä uskomuksesta poiketen sitä voimaa tosiaan tarvitaan arkielämässä. Toki aerobisesta kunnosta on hyötyä, jotta jaksaa, pystyy juoksemaan bussipysäkille, pysyy lasten mukana, voi kivuta portaita hengästymättä jne. Mutta entäs se voima? Lihasvoimaa tarvitaan ihan kaikkeen pukemisesta sängystä nousemiseen. Minä en myöskään halua joutua odottamaan ketään muuta paikalle vaan pystyä avaamaan itse purkkien kannet, kantamaan ostoskasseja, nostamaan tavaroita – ja ostamaan ulkomaanmatkalla mahdollisimman paljon uusia vaatteita ja kenkiä ;)
Koen siis lihasvoiman auttavan minua arkielämässä jo nyt. Mutta entäs sitten, kun ikää tulee lisää? Lihasmassa alkaa huveta jo 30-vuotiaana, joten mitä mitä vanhemmaksi tulet, sitä suuremmassa roolissa se on! Lihasvoima pitää vanhukset itsenäisinä ja auttaa selviytymään juuri näistä arjen toimista. Ei tarvitse mennä laitokseen, kun pystyy huolehtimaan itse itsestään. Ja sen pohjan rakentaminen alkaa jo nyt, koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kestävyysurheilijat hyötyvät voimasta myös, vaikka tämäkin poikkeaa yleisistä uskomuksista. Vai mitä luulet, kummalle on helpompaa kyykätä 20 x 60kg – sille jonka ykkösmaksimi on 90 kg vai sille, jolla se on 120 kg? Jos ajatellaan kestävyysjuoksua, niin voimakkaammat lihakset lisäävät askelpituutta, helpottavat tasapainon säilyttämistä ja auttavat pitämään juoksuasennon parempana. Voimakkaat lihakset vähentävät myös vammautumisriskiä, sillä ne suojaavat jänteitä, luustoa ja niveliä.
Mutta voima ei hyödytä “pelkästään” arjessa, laihtumisessa ja kestävyysurheilussa. Sillä on ihan suoria vaikutuksia terveyteen. Lihasvoima ehkäisee tuki- ja liikuntaelimistövaivoja eli on esimerksi loistava lääke selkäkipuihin. Esimerkiksi istumatyöntekijät saavat apua vaihoihinsa lihasvoimasta. Sopii käytettäväksi myös ennaltaehkäisevästi ;) Ja varsinkin naisille lihasvoimaharjoittelu on tärkeää, sillä se ylläpitää ja lisää luun tiheyttä. Ts. lihasvoimaharjoittelu ehkäisee osteoporoosia! Parhaiten luu vahvistuu, kun isoja lihaksia kuormitetaan tarpeeksi isoilla painoilla.
Lihasvoima pienentää myös kakkostyypin diabeteksen riskiä, sillä lihakset käyttävät verensokeria. Lihasmassan kasvu parantaa elimistön sokerin sietoa sekä insuliinin vaikutusta. Lisäksi tiputuksessa oleva voi käyttää lihaksiaan proteiinin lähteenä. Heikko lihaskunto lisääkin merkittävästi riskiä kuolla vakavan luunmurtuman jälkeen. Aika ihmeellisiä nuo lihakset ja lihasvoimaharjoittelu, eikö totta? Lisää voi lukea täältä.
Ja onhan se voimaharjoittelu vaan niin kivaa, palkitsevaa ja voimaannuttavaa… :) Kuten olen kirjoittanut täällä ja täällä. Henkilökohtaisesti omaa silmääni miellyttää myös voimakas kroppa enemmän, mutta sillä ei ole väliä kenellekään muulle, sillä jokaisella meistä on omat hyvät ja huonot puolet niin fyysisisesti kuin henkisestikin… Ja jokaisella meistä onneksi on erilainen maku!