Fitneksestä, rasvaprosentista ja niiden hinnasta

NÄKÖKULMANI TAUSTAA

Fitness ja sen hinta kohahduttivat jokin aika sitten Ulla-Riitta Koskisen blogi-kirjoituksen myötä. Mietin jo silloin, että pistäisinkö lusikkani soppaan, mutta silloin se jäi. Kun sitten Precision Nutrition kirjoitti myös aiheesta “Cost of Getting Lean”, ajattelin, että ehkä sittenkin kommentoisin jotain… Ja kun tuttavani viikko sitten kertoi ex-tyttöystävänsä ”treenaavan Bikini Fitnesstä”, ja sekä minun että kaverini reaktio oli, että “niinhän ne kaikki”, niin päätös sohia muurahaispesää syntyi.

Jokainen, joka on lukenut blogiani, tietää, että minä en treenaa ulkonäköä. Treenaan voimaa. Koen, että siinä tavoitteet ovat huomattavasti positiivisempia, sillä siinä keskitytään siihen, mihin kaikkeen pystyy. Siihen, että on aina jotain enemmän. Ei siihen, mikä ulkonäössä on vikana. Ei siihen, minkä verran kaloreita missäkin treenissä polttaa. Paljonko rasvaa ja senttejä lähtee. Vaikka salilla käymisen aloitinkin ulkonäöllisistä lähtökohdista…  Mutta se ei ollut minua varten. Koska minun psyykeeni ei kestä sitä. Koska alan tuntea olevani huono ja riittämätön. Ikinä en ole suhtautunut niin syömishäiriöisesti ruokaan kuin silloin. Olin hyvin onneton. Ja tässä tullaankin siihen omasta mielestäni Fitness-lajien avainasiaan: kyseessä on kilpailulaji ja se ei ole kaikille. Vaikka niin moni sitä treenaakin.

Olipa sitten kyseessä Bikini Fitness tai mikä tahansa kehonrakennuksellinen laji, sitä voidaan verrata vaikkapa nyt sitten hiihtoon. Se vaatii treeniä. Se vaatii omistautumista. Se vaatii sellaista kuria, että tavallisen kuntosalihihhulin ei tarvitse eikä edes pidä sellaiseen alkaa. Se vaatii ajoittain muun elämän laittamista toiselle sijalle tai ainakin näiden kahden tarkkaa tasapainoittelua. Sosiaalinen elämä voi kärsiä, kaikki pitää suunnitella hyvin tarkkaan, asioista ja tilanteista pitää osata kieltätytyä, ja urheilijahan ei tervettä päivää näe. En syytä lajia missään nimessä – tätähän samaahan se on kaikissa kilpalajeissa eivätkä nämä lajit eroa siitä mitenkään. Erona on vain se, että ihmiset kuvittelevat näiden lajien olevan kaikille… Mutta ei mikään huippu-urheilu ole. Ei kaikkien pitä kilpailla. Treenaaminen on toki hyväksi kaikille, mutta verenmaku suussa kilpaileminen ei.

FITNESS-LAJIT JA NIIDEN LIEVEILMIÖ

Jostain syystä erityisesti nuoret tytöt tuntuvat löytäneen lajin, ja useat heistä toteuttavat sitä fanaattisella innolla. Lavalle pitää päästä muutamassa kuukaudessa ilman, että pohjaa on rakennettu kunnolla. Lihaksia ja voimaa ei ole ehditty edes kasvattaa, kun aletaan jo pudottaa rasvoja. Rasvojenpudotus tehdään nopeasti ja epäterveellisesti. Oma henkinen kasvu on aivan kesken, ja kaikki tämä sekoittaa pään. Kroppa lakkaa toimimasta, mielenterveys kärsii. Ruokaan kohdistetaan tunteita ties kuinka paljon – jo itse lyhyellä rasvanpudotuskaudellani sain yhdistettyä syyllisyydeen syömiseen. Kisojen jälkeen vedetään järkyttävästi ruokaa, ja lihotaan ties kuinka paljon. Ei pysytä järkevissä rajoissa, osata pitää ruokavaliota järkevänä, kasvattaa lihasta ilman, että rasvaprosentti nousee huimasti. Jonkin verran se totta kai nousee – kisakunto ei ole missään nimessä tarkoitettu säilytettäväksi koko ajan! Siinä ollaan kuitenkin jo epäterveellisissä luvuissa.

En siis edelleenkään ole itse lajia vastaan vaan tätä lieveilmiötä vastaan. Ja oli kyse mistä lajista tahansa, vaikka siitä hiihdosta, niin olen vastaan tällaisia buumeja. Olen vastaan niin henkisen kuin ruumillisen hyvinvoinnin kärsimistä. Sen vuoksi voimaan ja terveelliseen ravintoon keskittyminen on monelle huomattavasti parempi idea. Ylipäätään syvällisempiin juttuihin kuin ulkonäköön keskittyminen olisi monelle tarpeen… Elämässä on niin paljon muutakin! Moni muu asia tekee huomattavasti onnellisemmaksi ja itsevarmemmaksi.

Ja mitä siihen Ulla-Riitta Koskisen kirjoitukseen ja kohukuvaan “ennen ja jälkeen kisatällinkejä” tulee, niin mielestäni hän näyttää ihan yhtä laihalta molemmissa kuvissa. Samanlainen ero minussakin on aamulla ennen aamukahvia ja laittaumista ja niiden jälkeen. En laita kuvia todisteeksi tosin :D Hyvä tietysti, että se herätti hänet  ajattelemaan ja löytämään itselleen terveellisen tien, mutta jotenkin en tämän laihuuden ja sairaalloisen laihduttamisen kannalta näe kuvissa juurikaan eroa.

Primebody-blogi/Ulla-Riitta Koskinen, kuva Ilta-Sanomien nettisivulta

OMAN KUNTONI HINTA

Entä sitten oma kilpailemiseni ja sen hinta? Kirjoittaessani naisten lihastenkasvusta laitoin oman ennen/ jälkeen kuvani ja sain muutamia kyselyitä, että miten oot saanut tollaisen six packin, joten avaan ”omaa kuntoani” nyt samalla vähän. Vaikka se ei TODELLA ole minun treenissäni pääasia, eikä kehonkoostumukseni ole ylipäätään epäterveellisen rasvaton tai mahdoton saavuttaa. Minulle huomattavasti tärkeämpää on, että olen kyykännyt viime viikolla 115 kg ja vetänyt maasta pari viikkoa sitten 135 kg kisapainossani 57 kg (about, siinä ympärillä se paino on nyt pyörinyt). Viime kisojen jälkeen olen tosiaan pysynyt tässä painossa, sillä laihduttaminen ei ole minun juttu, vaikka silloinkaan ei tarvinnut pudottaa kuin 2 kg. Ja paino ei kiinnostaisi minua tämänkään vertaa, jollei lajini olisi kuitenkin painoluokkalaji ja seuraavassa painoluokassa pitäisi nostaa jo huomattavasti enemmän, heh.

Aiemmin julkaisemani ennen/ jälkeen kuva

Viime kisojen jälkeen kävin töissä Tanitalla ihan huvin vuoksi, ajattelin tarkistaa kehonkoostumukseni puhtaasti uteliaisuuttani. Sillä ei tosiaan ole väliä eikä tulos minua juuri liikuttanutkaan. Bioimpedanssi-laitteethan eivät ole muutenkaan 100% tarkkoja, joten senkään puolesta lukemille ei pidä antaa liian suurta arvoa. Mutta ajattelin verrata omaa arkielämääni siihen Precision Nutrionin artikkeliin rasvattomuuden hinnasta, joten tässä tulokseni.

Kehonkoostumus 29.10.2014: rasvaprosentti 19,6.

Eli testi sanoi rasvaprosentikseni 19,6.  Precision Nutrionin artikkelissa ko. prosentin etuja ovat fitiltä näyttäminen, yleinen hyvä terveys ja mielitekojen vähentyminen. Vastaavasti huonoja puolia ovat sosiaalisten tilaisuuksian ongelmallisuus, varsinkin jos niihin liittyy ruokaa. Sosiaaliset kontaktit sekä muut harrastukset saattavat puolestaan kärsiä treenaamisen vuoksi. Rasvaprosentti vaatii ruokailujen suunnittelua, kaloreiden ja hiilareiden ajoittamista oikein, 4-5 kovaa treeniä viikossa, reilusti unta sekä ravintolakäyntien, herkkujen ja kaloripitoisten ruokien rajoittamista.

Rasvaprosentin 16-19% (naiset) hyödyt ja haitat, Precision Nutrition

Mitä rasvaprosentin 16-19 (naiset) eteen pitää ja ei pidä tehdä

Ja suunnilleen näinhän tämä meneekin. Suunnittelen ruokailuni, ja varmistan, että saan riittävästi proteiinia ja energiaa ylipäätään. Treenaan neljä kertaa viikossa, ja syön näinä päivinä enemmän kuin lepopäivinä. Treenin jälkeinen ateria on päivän suurin, ja suurimman osan hiilihydraateista syön myös treenin jälkeen. Makenhimokohtaukset ovat vähentyneet, ja koen olevani terve.

Siinä mielessä harrastus vaikuttaa myös sosiaalisen elämään, että treenit suunnittelen kalenteriin ennen muita menoja. Töiden, treenien ja lasten ohella viikolla ei jää aikaa juuri muuhun. Harrastuksia on jäänyt, vaikka siihen kyllä vaikuttaa PT:n työn iltapainotteisuuskin. Toisaalta viikonloppuisin en treenaa tai tee töitä ja silloin ehdin kyllä nähdä ystäviänikin. Ravintolakäynnit, juhlat ja rennompi/ suunnittelematon syöminen kuuluu myös pelkästään viikonloppuihin ja lomiin melkein poikkeuksetta (no onhan niitäkin joskus, mutta harvoin). Tosin kisojen lähestyessä niihinkin tulee rajoitteita kuten alkoholista kokonaan kieltäytyminen ja syömisten tarkempi seuraaminen myös näissä sosiaalisissa tilanteissa. Mutta koskaan tämä ei ole vaikeuttanut tilanteita minulle! Osaan hyvin sanoa, että ei kiitos, ja usein se ihmiselle riittääkin. Jos se aiheuttaa kummastelua, niin ”kisat lähestyy” selittää asiaa ihan tarpeeksi, ja saan olla valintoineni kanssa ihan rauhassa. Usein asiat menevät juuri niin, että kun niistä ei tee itse ongelmaa, eivät ne ole muillekaan ongelma.

MITÄ SINÄ OLET VALMIS UHRAAMAAN?

Voimanosto on intohimoni ja olen siinä kunnianhimoinen, joten nämä asiat ovat mielestäni sen arvoisia. Ehdottomasti. Mutta tästä eteenpäin en olisi valmis menemään. Haluan voida ottaa rennommin viikonloppuisin. Haluan syödä hyvin ja maukkaasti. Nauttia elämästä. Lomailla perheeni kanssa, paistaa lasten kanssa lettuja lauantaina. En halua punnita jokaista grammaa, treenata monta kertaa päivässä, kärsiä nälästä, syödä tietyllä kellonlyömällä, vahtia tarkasti unenmäärää tms. Eikä nämä toki voimanostoa palvelisikaan! Nälkä ei kasvata voimaa, ja monta kertaa päivässä treenaamalla ei varmasti yksikään nosto kulkisi. Tätä olisi hyvä myös kaikkien fitness-harrastajien miettiä. Onko se sen arvoista? Haluatko oikeasti kilpaurheilijaksi? Oletko valmis maksamaan alhaisen rasvaprosentin hinnan ihan oikeasti? Vai riittääkö ulkonäollisistä tavoitteista se, että näytät hyvältä alasti? Siihen nimittäin riittää paljon vähempikin. Ja voimatreeni toimii siihenkin hyvin ;)